Yksi kohteistamme on ollut vanha yli 100- vuotias hirsimökki.
Mökin kunto oli edellisen asukkaan jäljiltä melko hurja, ja nopealla silmäyksellä todettiin, että kaikki sisäpinnat on uusittava ja samalla vanhaa purkaessa tarkastetaan myös rossipohja ja alapohjan kunto. Raivaus ja siivoustöiden edetessä todettiin, että päivitetään mökki tälle vuosituhannelle ja liitetään se kunnallistekniikkaan. Piirustukset lähtivät rakennusvalvontaan ja lupa muutostöille saatiin.
Hirsirunkoa ja julkisivua saneerattiin yhdessä Pikopuu Oy:n kanssa. Projekti eteni hyvällä tahdilla, alkaen ensin rakennuksen tyhjentämisestä ja vanhojen ja vaurioituneiden rakenteiden purkamisesta. Kun mökistä oli purettu lahonneet ulkovuoraukset ja pinkopahvit, tyhjennetty alapohjan purut, sammaleet, hiekka ja muu roska.
Vanhojen rakennusten asiantuntija Janne Lintukorpi kävi tarkastamassa rungon kunnon. Hirret todettiin täysin käyttökelpoisiksi, vain yhdestä mökin nurkasta pätkä hirttä todettiin huonoksi ja se vaihdettiin samantien.
Tämän jälkeen päästiin tuomaan vesi- ja viemäriliitokset sisään mökkiin ja samalla kaivettiin rakennuksen ympärille salaojat. Julkisivu uusittiin täysin niin kuin myös vanhat ikkunat, jotka vaihtuivat saman tyyppisiin mutta eristäviin puurunkoisiin ikkunoihin.
Monien vaiheiden jälkeen saatiin lattiaan lopulta parketit, osa hirsiseinistä panelointiin ja pieneen osaan tuli levytys joka tapetoitiin kauniiksi. Loppuvaiheessa keittiö asennettiin paikalleen, vanha pönttöuuni hiottiin ja maalattiin, sekä vanhat hyvät panelikatot maalattiin. Vinttiin menevät portaat uusittiin ja piippu rapattiin siistiksi. Viimeisenä vaiheena oli saunan ja kylpyhuoneen rakentaminen. Tämä työvaihe sujui hyvin kosteiden ja märkätilojen ammattilaista apuna käyttäen. Sauna erotettiin kylpyhuoneesta lasiseinällä ja pienet tilat otettiin tehokkaasti käyttöön.
Lopputuloksesta tuli hieno ja toimiva.













